4/20/2015

HUPS, UNOHDIN

Kuvat: Petra, Rondy, Sofia

Kappas vaan, taas yksi B:een rata takana ja fiiliksiä riittää vaikka muille jakaa. Hassun hauska kisapäivä oli ohi, sinivalkonen rusetti taskussa ja hymy leveänä. Jos nyt rehellisiä ollaan tuntuu hyvältä, mutta kuitenkin yllättyneeltä. Radasta olisin kaivannut itseltäni paaljon enemmän täsmällisyyttä sekä jännityksen kurissa pitoa. Mutta miksi tällaisia fiiliksiä ..? Hypätään hiukan syvemmälle tätä kisapäivää tarinallisessa muodossa.

Aamulla kahdeksan aikaa herätessäni ei ole oikein voimia nousta ylös. Katslen ylös päin ja mietin viime päivän tapahtumia, eikä kisat kokonaisuudessaan jännitä ollenkaan. 15 minuutin makoilun jälkeen on aivan pakko nousta ylös. Vedän aamiaisen naamaan, nappaan kamat kainaloon ja sitten tallia kohti. Tallin ovet ovat vielä tiukasti kiinni 9 aikaan, mutta suuntaankin afteria kohti tousteja vääntämään. Keskustellen ja naureskellen saadaan kaikki leiät voideltua ja täytettyä, joten aika suunnata kohti tallia. Kohtahan se eka esteluokka alkaakin.
Bruno hyppäsi heti ekan luokan ja auttelen ratsastajaa ja päätän kuvata vielä esteluokkaa. Kuvat olivat tosi kivoja ja pari noloa kuvaa talkootyöläisistä pääsee kuviin mukaan, hehe ;-) Kokonaisuudessaan luokka menee hyvin lukuunottamatta pieniä virheitä. Taas hiljaa kuiskien jutustelen muiden kanssa aivan päättömiä juttuja. Aika kuluikin aika nopeaa tahtia.









Hirveessä tuskassa yritettiin jotain nättiä ponin harjaan vääntää, mutta mahdoton on vain mahdotonta. Pienet rumuudet sinne harjaan vedettiin ja kauhisteltiin niitä vähän aikaa. Aikaa oli jonkun verran ja laitoinkin kaikki kamat valmiiksi. ''et kai vaan laita tylppiä kannuksia?'' tuttu ääni kysyi. Kaksi erittäin järkyttynytää naamaa tuijotti ja ihmetteli. Epävarmana yrittelin etsiä vielä vanhoja ponikannuksiani jostain ja hahaa, löysin! Kun kello tikitteli kovaa vauhtia kohti yhtä, ääni kyseli taas ''kai ehit kuvaamaan meitä c:eessä?''. Epävarmana sanoin jotain epäselvää ja jatkoin hommiani. Kamat vedettyäni päälle anelin jonkun laittamaan hepan kuntoon ja juoksin kohti maneesia. Hirvee jännitys päällä ei saanut kovinkaan hyviä kuvia ja rata oli hyvin lyhyt. Juosten taas kohti kävelytysaluetta jännitys ei lakkaa.

Selkään vaan ja verryttelemään. Poni tuntui kivalta koko verkan ajan ja sainkin tehä aika itsenäistä työskentelyä opettajan keskittyessä muihin. Suunnitelmissa oli saada poni heti hereille ja vetreäksi. Kävin myös itselleni haastavia pysähdyksiä ja hiukan pohkeenväistöä (joka oli tuolloin oudon hankalaa). Otin myös pariin otteeseen keskiaskelia ja lisäyksiä. Ei kun vaan radalle!
Heti, kun vain astuttiin kouluaitojen sisäpuolelle tunsin hepan heräävän, mutta pysyi kuitenkin tosi hyvin hanskassa. Tsekkasin vielä kolmikaarisen käytönnössä ja pilli soikin. Kokonaisuudessaan alkurata oli huippu, kunnes jännityin ja jäin vain vetämään. Täsmällisyys jäi jo alussa jälkijunaan ja kaikki ei ollut täysin pisteessä. Suoritettiin kuitenkin tehtävät niin hyvin kuin voitiin ja pisiteskaala liikkui 6-7 välillä! Jestas ... Loppupäässä tuli unohdus, mun aivan eka radan unohdus ikinä. Mustiin kuitenkin rata palasi ja matka jatkui astetta epätasaisemmin, mutta jatkui kuitenkin.





Hypätessäni alas selästä tunnen ehkä hiukan pettymystä radan unohduksesta ja lopun huonoudesta. Olen kuitenkin tyytyväinen poniin ja suunnattiin kohti tallia. Ponin loppuhoito ja sitten kohti buffaa syömään ja tsekkaamaan pöytäkirjaa. Kertoessani buffassa suorituksesta ja unohduksesta yllätykseksi sain 66 % ja ekan sijan. Huomautukset olivat tulleet loppupäästä pysähdyksistä, pohkeenväistöstä ja hätäisyydestä. Aika yllättynyt ilme paistoi naamalta, muta eihän sitä voi kuin vaan olla iloinen. Loppua kohden hoitelen vielä loppuhommia ja odottelen luokan loppua. Pikaiset kunniakierrokset ja kotiin päin!














Nauttikaa pienestä radan pätkästä ja minnan sekä petran äänistä :--D

Sitten semet lähestyykin ! Minneköhän luokkaan mennä ja kellä ..?

18 kommenttia:

  1. Sä oot kyl kehittyny nii älyttömästi! Ja ratsastat tosi siististi :) onnea ansaitusta voitosta!

    VastaaPoista
  2. Hyvä sofia ja oot kehittyny ihan sairaasti! :) Muuten kiva postaus mut en voinu kattoo tota videota minuuttia pidempään ku silmiin alko särkee toi kameran heiluminen.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoos :-) voii harmi, minna pahoittelee !

      Poista
  3. Oi paljon onnea, oot todella ansainnu sen!:) ja muutenkin kiva postaus ja hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kiitos :-) jos saatais noi kädet kuriin niin voisin näyttää ihan kouluratsastajalta ! :-D

      Poista
  4. Oii onneaa! Missä B radassa on muuten pohkeenväistöt? En oo ikinä törmänny sellasee xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoos ! :3 joo meillä on näitä saksalaisia kouluratsastusohjelmia ja ne on suoraan sanottuna ihan outoja aina :-D

      Poista
  5. Sä oot kyllä sofia kehittynyt lyhyessä ajassa tosipaljon :)!

    VastaaPoista
  6. Ui ootte upeita! Onnee!
    t.kateellinen, (voi kun oppisin joku päivä ratsastamaan yhtä hyvin ! :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :3 ! haha, opit varmasti (mutta älä ota musta mallia) :-D !

      Poista
  7. sofiaaa olisit laittanu jonku musiikin.... :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mitä turhia 8-) hyvät äänet taustalla !

      Poista
  8. Ratsastat aivan upeasti ja oot tosi hyvä ratsastaja😊

    VastaaPoista

Huomaathan, että kommenttien valvonta on päällä. Älä siis pelästy, jos kommentti ei ilmesty heti boksiin. Ruusut ja risut otetaan vastaan, kiitos kommentistasi :-) !