4/12/2015

TAMPEREEN HEVOSMESSUT 2015

Jes, nyt nekin on nähty! Aamulla aikaisin ostin itselleni liput junaan, hyppäsin autoon ja lähdettiin kohti juna-asemaa. Voi vitsi, kun tykkäsin junailla pitkästä aikaa .. maisemat vaan kiitää ohi ja saat niitä ihastella. Matka kesti sellaiset puolitoista tuntia, eli jonkun verran! Tampereen keskustaan päästyäni myöhästyin juuri bussista ja sainkin jillata 20 minuuttia. Pienen bussimatkan jälkeen vihdoin messukeskuksen edessä! Seuraava vaihe oli hakea blogistin rintamerkki, mutta harmillisesti merkki ei ollut siellä missä piti ja sain tällä kertaa mennä ilman .. karkeasti sanottuna tunsin itseni nobodyksi :-D

Astuttuani halliin näin pieniä puoteja laidasta laitaan ja tuhansia vaatteita. Päähallissa löytyi iso kenttä missä tapahtui sitten kaikenlaista, jota suurimaksi osaksi seurasin. Päähallin lisäksi oli muita halleja, jossa löytyi muita tilaisuuksia joihin en harmillisesti kovin perusteellisesti tutustunut. Yksi päivä ei selvästikään riitä tällaiseen :-D Kuitenkin ehdin hiukan keppareita seuraamaan. Sieltä löytyi luokkia ihan vaativaan B:eehen saakka, ihan mahtavaa! esteluokankin ehdin katsoa, ette arvaakaan miten teki mieli mennä hyppimään... Suurimmaksi osaksi kuvasin päivän esteluokkia ja tästä alta voitte niitä katsella ( ja myös täältä). Otin myös videopätkiä ja yritin kasata pientä koostetta päivästä ja siitä tuli aika alkeellinen mutta mitä nyt movie makerilla saa tehtyä ... huomatkaa, että rytmityksetkin meni päin puita.






Ostoksia en sanut kovinkaan paljoa tehnyt. Ainoastaan kivat Esperadon housut ja Kingslandin huppari tuli mukaan. Housut maksoi normisti 152e mutta oli alennuksessa, joten vain 90e! Huppari oli alunperin 114e, mutta nyt vain 70e! Ihastuin näihin kyllä hurjasti... Lähdin puoli 7 aikaan keskustaa päin syömään ja juna lähti vasta kello 8. Oli ihana jälleen vaan oleskella. Läskeilin ja söin jonkun verran, hehe :-D Junassa viereisessä ''hytissä'' oli keppariratsastajia ja ihailinkin hienoja keppareita! Mieleen juolaht, että oikeasti noitakin voisi joskus kokeilla .. saa nähdä, hehe. Katselin loppu matkan ikkunasta ulos ja ihana päivä oli ohi. 2016 sitten uudestaan!



tulomatkan fiiliksiä ...


Mistä pidin?

+ Plussaa on ehdottomasti tapahtuman monipuolisuus. Tilaisuuksia, kilpailuja, esillepanijoita, esityksiä, kauppoja ... Kaikkea laidasta laitaan ja yksi päivä ei kyllä kaikkeen riittänyt :-D 
+ Isot tilat = enemmän katseltavaa eli ei tullut ainakaan tylsää!
+ Tapahtumaa voi seurailla livenä netistä (tarkemmin A hallin), joten ei harmita niin paljoa kun tänään sinne ei päästy. 
+ Expon aluetta riitti pitkälle ja oli paljon vaatteita/kamoja katseltavana
+ Esitykset ja kilpailut olivat huikeaa katsottavaa!
+ Bloggaajat oli huomioitu tässä tapahtumassa selkeästi!
+ Henkilökunta oli ystävällistä ja avuliasta.

Mistä en?

- Vähän harmi oli, että nämä oli Tampereella, sillä pääkaupunkiseudula on jonkun verran matkaa... Mutta muut muualta päin suomea pääsevät ainakin tapahtumaan.
- Kilpailuja/esityksiä katsellessa kuvaajalle ei ollut paikkaa. Reunalla ei olleskelu ei ollut suotavaa ja katsomosta oli vaikea saada kuvia.
- Harmitti itseäni se, etten saanut sitä blogistin rintamerkkiä... :-D


10 kommenttia:

  1. Oi ihania kuvia ja kaikkea! Ehkäpä minäkin joku vuosi pääsen tuonne messuille ihastelemaan kun kuulostaa niin mukavalta tapahtumalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, ja kyllä on ihan mahtava tapahtuma ! :-)

      Poista
  2. Oot saanu tosi kivoja kuvia! Omat kuvat ihan outoja kun valotus ei riitä tuolla hallissa.. ;) Olis muuten ollut kiva nähä, mut tää blondi ei ainakaan tajunnut ennen kun oltiin jo kotona ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tolla uudella kameralla riittää kyllä annettavaa ;-) Voi harmi, mutta 2016 sitten !

      Poista
  3. Ihania kuvia, näyttää tosi kivalta tää tapahtuma! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ! joo oli kyllä näkemisen arvoinen (-:

      Poista

Huomaathan, että kommenttien valvonta on päällä. Älä siis pelästy, jos kommentti ei ilmesty heti boksiin. Ruusut ja risut otetaan vastaan, kiitos kommentistasi :-) !