6/21/2015

''KUULUMISIA''

Kuvat: Rondy, Siiri

Heippa! Kuten vähän viime postauksessa lupailinkin, nyt olisi kuulumisten aika. En oikeastaan edes tiedä mitä muuta sanottavaa mulla olisi, paitsi hepparintaman päivittelyä. Kesä on siis alkanut aika leppoisin merkein. Vakkaritunnit eivät pyöri ja itselläni ei nyt ole kesätunteja. Tähän saakka oon nappaillut satunnaisia valkkoja ja niitäkin on ollut kerran pari viikossa. Musta on ollut in melkein joka tunnilla, kun ratsuna on toiminut joko Edward tai Kerry. Myös kerran pääsin vanhan tutun Waldon selkään ponin pitkän loman jälkeen. Opettajatkin vaihtui näillä tunneilla ja onhan se ihan mukavaa vaihtelua. Tehtävät ovat olleet kivoja ja helppoja ja onhan sitä uusia fiiliksiäkin saatu. Totta kai niitä vanhoja ongelmia esiintyy istunnassa, jotka ovat sitten ihan kauheita. Ei siis mitään uutta, vielä.








Muuta erityistä ei ole oikeastaan tapahtunut, paitsi leiriavustus! Oli huippu kivaa autella ja suunnitella tekemistä lapsukaisille. Ei se ihan sellaista hoitajan normi tallipäiväsä poikennut, mutta ehkä sitä olen kaivannutkin. Pakko myöntää, että hieno leirikaste suunniteltiin ja hyvin saatiin homma pidettyä kasassa ensikertalaisiksi. Hommasta sai 4 ratsastustuntia eli noin 160 euroa. Saatiin rahaa säästettyä, kun ei kesätunteja tarvitse maksaa!

Huomenna onkin nokka kohti Englantia enkä ole palaamassa vasta kun 3 viikon päästä. Kielimatka on siis kyseessä, josta olenkin joskus teille kertonut. Pakko myöntää, että sen lähentyessä alkoi epäilyttämään ettei se ookaan mun juttu. Mutta oman luonteen tuntiessani en halua tuomita sitä vielä. Itselläni kun on tapana aina olla kielteisellä mielellä kaikkea uutta eikä miikään huvita. Sieltä käsin postauksia saatte kenties, jos netin löydän tai saan...


Kännykkäkuvia leiriavustusviikolta

Oletteko te käyneet kielikurssilla?
Mitään postausehdotuksia sieltä?



8 kommenttia:

  1. Vähänkö kivan näköinen tuo ensimmäisten kuvien heppa! :) Hienoja kuvia taas kerran! Hyvää matkaa tuonne Englantiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo se on kyllä hieno, mutta pippurinen tapaus ;-) Kiitos paljon !

      Poista
  2. Jee taas hienoja kuvia!! Ja hyvää matkaa (:

    VastaaPoista
  3. Mikä sattuma - lähden sun kanssa samalle kielikurssille! Nähdään aamulla lentokentällä! ;)

    VastaaPoista
  4. milloin teet linkkaa blogisi arvostelun?

    VastaaPoista
  5. sitä selkeästi halutaan :--D jaa-a .. heti kun vaan ehdin kirjoittaa arvostelut, blogit olen jo päättänyt !

    VastaaPoista

Huomaathan, että kommenttien valvonta on päällä. Älä siis pelästy, jos kommentti ei ilmesty heti boksiin. Ruusut ja risut otetaan vastaan, kiitos kommentistasi :-) !