12/27/2015

IKUISTAJAA VAILLA?






























Huuh! Ette arvaa kuinka innoissani oon yhdestä niistä ihanista joululahjoista... Uusi putki tuoreeseen Canonin runkoon. Ette arvaa kuinka liekeissä ja innoissani tämä tyttö on! Haluan kuvata ja kuvata, saada ikuistettua paljon hetkiä, jotka tuovat iloa muille ja saavuttaa itsekin jotain omalla valokuvaajan uralla. Jo pienenä tyttönä sain käteeni oman kameran. Se pikku digikamera vaihtui järjestelmäkameraan ja pysyikin samana ja turvallisena canon 500d:nä pitkään kunnes aika tuore 70d astui kuvioihin. Ratsastuksen ohella valokuvaus on ollut todella tärkeä harrastus. Aluksi se oli satunnaista kuvailua eikä kummoisempaa. Vaikka tänäänkään en ole ammattilainen, jolle on harrastuksesta muodostunut oma yritys, voin tuntea, että tuon edes parille iloa taidokkailla kuvilla.
Nyt saatuani uutta tuulta siipien alle, ehkä yritän tuoda Artsoa enemmän esiin ja herättää myös grafiikan lisäksi valokuvaustilauksia.

Jostain on hyvä aloittaa, joten te lukijat, kuunnelkaa tarkkaan! Tuntuuko blogi tai kuvakansiot tyhjiltä? Haluaisitko ikuistaa ikimuistoisia hetkiä rakkaan heppaystävän kanssa? Kisoissa vailla kuvaajaa? Ei kuvaajaa seuraavaan valmennukseen taikka itsenäiselle? Ehkä myös uusiin ihmisiin tutustuminen houkuttaisi? Nappaappa tästä tallikaverivalokuvaaja matkaan seuraavalle tallikeikaille!
Mutta valitettavasti joudutaan pyyntöä vähän rajaamaan. Pääkaupunkiseudulla kun asustelen, olisi päämääränkin hyvä sijaita jossain lähistöllä. Riippuen myös matkan pituudesta ja kuvauspyynnön tyypistä (tilauskuvaus, tapahtuma vai vain ratsasteln kuvaus jne. ...), pientä vastapalvelusta kaipaisin. Täm ei toki tarkoita automaattisesti rahaa! Mainostus tai muu vastapalveluskin kelpaa, tässä saadaan olla aika luovia :)

Tarkempaa kyselyä voi pistää sähköpostiin : sofkulen@hotmail.fi

21 kommenttia:

  1. Wau wau wau! Minullakin pian kätösessä uusi putki lahjarahoilla! 29. päivä saa tulla korvaustuntia kuvaamaan, jos haluat päästä ihanteellisiin maneesimaisemiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ui ui ! 29pv taidankin olla maisemissa, kun estekurssikin sillon, mikä ettei, jos lidlistä ruokaa saan vastineeksi ;)

      Poista
  2. Saat tulla meitä kuvaamaan ihan milloin vaan! Ei vaan, täytyy oikeasti sopia joku kerta ku tuut kattomaan (ja kuvaamaan) "mun" ponskia! ;)

    VastaaPoista
  3. Voiko sua käyttää Lepuskissa ihan tuntien tai valkkojen kuvailuun? Vaikka onkin kökkö-maneesikausi? :D Toki varmasti hyvänä kuvaajana selvität maneesinkin pimeyden! Haluatko itse millaista vastapalvelusta? Omien tuntiesi videointia? Vai riittääkö kuvaajakäsiä jo muutenkin sua kuvailemaan? :) t. lepuskilainen:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, rohkeasti vaan voi tulla hihasta vetämään :) Luulen, että uusi objektiivi auttaa hiukan maneesin kanssa! Vastapalveluksena käy hyvin toi apu oman matskun saamiseksi (porukka nimittäin aika laiskaa nykyään :D) tai vaikka lidlistä ruuatkin kelpaa ;)

      Poista
  4. Oi mä oon kans joskus miettiny, että haluaisin niin mennä kuvaamaan muita(ja miettinyt juuri, että laitampa tästä blogiin juttua, mutta en ole vielä lähellekään niin hyvä kuvaaja, että mun kannattaisi sitä miettiä.. :D). Harmi, että asut n. 3h ajomatkan päässä meiltä :D Ihan huippujuttu tuo uusi putki! Innolla odotan, millaisia kuvia tänne blogiin vielä tulevaisuudessa päätyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan, kyllä joku sut haluaa mukaan tallille! Ääh, matka on aina hankala ..:D Joo, oon niin innoissani :)

      Poista
  5. Jos kuvaaminen kiinnostaa niin kesällä ainakin mielenkiintoinen kuvauken arvoinen tapahtuma vois olla vuonohevoseten mestaruudet! Järkätään näillänäkymin tänä vuonna Lahdessa Takkulan tallilla. Pvm ei vielä julki mutta ollut yleensä loppukesästä :) enkä ainakaan itse pistä pahakseen jos sielä kentän laidalla olisi kuvaajia, heh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa ! Saa ilmoitella tarkemmin sit mulle (pv jne., ratsukon ulkonäkö jne.), tuun nimittäin mieielläni :)

      Poista
  6. Olisitko kiinostunut muistakin kuvauskeikoista kuin heppavalokuvauksesta? :)
    Mulla saattas pariki keikkaa löytyä, toinen ois vähän isompi johon liittyisi videokuvaamista ja toinen ihan valokuvausta. Tää isompi projekti toisin keskittyy vasta kesälle :)

    VastaaPoista
  7. Oi mä oon niin ilonen sun puolesta! Mua saa aina tulla kuvaa, ja mäkin voin kyllä tulla sua ja jessiä kuvaamaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuu juu toi diili kuulostaa hyvältä :) !

      Poista
  8. Vautsi upeen joululahjan oot kyllä saanut! Olis ihan huippua jos pääsisit joskus kuvailemaan mun ja Kimin menoa. Otat niin upeita kuvia! Ja vastavuoroin voisin tulla kuvailemaan sua ja Jessyä, toki myös mainostaa blogissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. uu kuulostaa hyvältä ;) ! pitää sopia jossain vaiheessa :)

      Poista
  9. Mikä on tässä pienin ja suurin aukko? :) siis tuossa objektiivissa?

    VastaaPoista
  10. Harmi, että asun niin pitkän matkan päässä, kun kuvaajaa kaipailisin aina välillä.. :D Ois kyllä ihan huippua päästä kuvaileen muiden ratsastusta! Ja mäkin haluisin uuden putken, mutta ne on vaan niin kauheen kalliita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh eikä ..:/ Joo tohonkin kaveriin meni omaisuus :D

      Poista

Huomaathan, että kommenttien valvonta on päällä. Älä siis pelästy, jos kommentti ei ilmesty heti boksiin. Ruusut ja risut otetaan vastaan, kiitos kommentistasi :-) !