2/07/2016

"IHAN HYVIN SE MENI"

Istun vessassa kädet vasten kasvoja ja itken. Pakko kasata itseni ja hoitaa tää hirveä viikoloppu loppuun. Mielessä pyöri kaikki maasta taivaaseen. Viikon alussa olin niin onnellinen täynnä iloa ja intoa, suunnitelmia ... Tässä pisteessä nyt ollaan. Yritän kuitenkin pitää samalla olla täysin hiljaa, mutta hengittäminen ilman suurempaa nyyhkyttämisen ääntä. Koen epäonnistuneeni täysin. Yhden viikonlopun aikana olen tosissani uhannut lopettaa tän homman tähän paikkaan kolme kertaa. Ahkeran yhdeksän ratsastusvuoden jälkeen mä olen lähtöpisteessä. Ajattelen.




Perjantaiyönä puhuin puhelimessa kahteentoista saakka avauttuen tämän hetkisistä ongelmistani, tiesin, että huominen rataharjoitus olisi huono idea. Säpäleinä keräydyin kisahoitajan kanssa aamulla tallille nupittamaan Jessin ja sitten lähdettiinkin matkaan. Se oli todella rauhallinen koko matkan, kukaan ei olisi uskonut samaksi poniksi radalla. Verkan jälkeen mä olin täydellisen epätoivoinen. A, porukka säntäili ympäriinsä eikä mihinkään mahtunut sekä B, ei riitä taidot rauhoittamaan ja tukemaan tätä ponia, valittelin kaverille vuoroa odotellessa. Niin helppo rata kuin C meni täysin pieleen. Päädyssä odotellen olin niin hermona ja olin lähellä itkuromahdusta. Poni juoksi alta kävellessäkin ja käsi lähti kovempaakin kovemmaksi. B:een verkassa löytyi jotain toivon ripausta, se alkoi muistuttaa jopa omia kotitreenejä. Rata oli toista parempi, mutta yhtä katastrofi. Ekan luokan palkintojen jaossa ei hymyilyttänyt eikä myöskään kotimatkalla. Pinna paloi täysin, karjahdin joka kerta kun poni kyttäsi vähänkin jotain. Muuten olin täysin hiljaa koko matkan. Kotona uhkasin kaikille lopettavani koko jutun. "Ei se niin paha ollut, Sofia", "älä nyt".


Sunnuntaiaamuna hiukan toiveikkaampana kävelin 60cm rataa. Nekin näyttää jo maahan kaivetuilta. Miksi poni vaihtuu niin tiuhaan ja joka kerta pitää aloittaa täysin pohjalta, totean kaverille. Kiireesti laitan ponille tallissa liilat kamat, oltiin katsos ihan sävy sävyyn. Verkassa fiilis laski täysin. Poni oli kauhea. Puomitehtävälle ei saatu kertaakaan hyvää paikkaa. S-mutoinen estetehtävä ei sen paremmin mennyt, vaikka siinä oli pientä hyvää. Olisin tarvinnut lisää verkka-aikaa, pohdin. Radalla ensimmäinen este oli lupaava, vaikka kaarre valui ulos hiukan. Toka tippui, niin tippui kolmaskin, viides kolahti, ristilaukkaa, ristilaukkaa... Ekan vaiheen viimeisellä toivoin jo senkin tippuvan. Poni pelasti kuitenkin. "taputa vaan", heilautin kättäni nopeasti kaulalle ja olin täysin itkun partaalla. Talliin kävellessäni vain katseet tuijottivat tyttöä, jonka kasvoilla valuivat kyyneleet. Vessaan päästyäni mietin vain, mitä mä teen.




Koko alkuvuoden epätasaisen huojumisen (jota kutsuin "treenikerroiksi") jälkeen kauden ensimmäiset kisat hupensivat kaiken. Ensimmäista kertaa tässä harrastuksessa mä olen niin lähellä heittää hanskat tiskiin. Nyt en tiedä, mitä tehdä. Nukun, käyn maastossa tänään, luen ....

"ihan hyvin se meni"
ihan kuin puhuisi toivottomalle tapaukselle, jolle et viitsi vain sanoa suoraan...
olit huono, todella huono



14 kommenttia:

  1. Tsemppiä!

    Mä niin tiedän ton tunteen, epätoivon/huonosti menneiden kilpailujen johdosta tekisi mieli lopettaa koko harrastus. Pitää kuitenkin muistaa etsiä ne positiiviset puolet näistä huonoista hetkistä.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ... Tällä hetkellä se vaan tuntuu mahottomalta :/

      Poista
  2. Voi eei Sofiaa! :'( Noi on kyllä kaikista pahimpia noi fiilikset, kun tuntuu vaan siltä, että ei jaksa, eikä pysty enää. Ei pääse eteenpäin ja ruoskii vaan itseään siitä, että oli huono. Mutta valitettavasti ne kuuluu tähän lajiin ja seuraava onnistuminen tuntuu tosi hyvältä. Itse olen kehittyessäni tullut jatkuvasti kriittisemmäksi itseäni kohtaan ja joskus ennen joulua mun valmentajakin sanoi mulle siitä ja kehotti iloitsemaan onnistumisista. On vaikeaa olla positiivinen silloin kun menee huonosti, mutta täytyy yrittää.

    Tulipas tästä nyt sekava selitys, mutta isot tsemppihalit sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kriittisyys vaan kasvaa, totta enkä pysty enää hallitsemaan omia fiiliksiä ...

      Poista
  3. Okei, mitä siitä vaikka kerran menisikin päin helv*ttiä? Katse ylös ja kohti uusia pettymyksiä, niin tää laji vaan menee! Vastoinkäymisissä ne sitkeimmät tapaukset mitataan, et kai sä nyt mikään luovuttaja ole?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tää saa mut kuulostamaan luovuttajalta ... :D

      Poista
  4. En tunne yhtään sua tai sun blogia kun vasta eksyin tänne, mutta ongelma on niin tuttu, että oli pakko kommentoida. Mulla on 11 ratsastusvuotta kohta takana, ja valehtelematta vähintään kaksi kertaa vuodessa tulee hakattua päätä seinään ja mietittyä, että miksi pitää jatkaa koko harrastusta kun kaikki menee päin persettä eikä osaa mitään eikä mikään toimi... Sitten täytyy kuitenkin muistaa, että ollaan todella vaikean lajin äärellä, sellaisen lajin, jossa omalla fiiliksellä on aivan jäätävän iso merkitys. Ratsastaja ei ole koskaan radalla yksin, siellä on myös se tarkkaavainen hevonen, joka tietää varmasti,jos ratsastajalla on huono päivä tai ratsastaja pelkää tai jos ratsastajalla on vaikka häiritsevä kivi kengässä.. Eräs hyvä opettaja sanoikin yhdelle tutulleni, että jos sinulla on ollut juuri migreeni, niin herkällä hevosellasikin on migreeni. Jos oma fiilis ei ole kohdillaan, ei ole pakko eikä mitään järkeäkään yrittää vääntää väkisin. Ota aikalisä, keskiy siihen mikä on kivaa, pidä vaikka viikko tai kaksi taukoa ratsastuksesta tai maastoile kaikessa rauhassa ja unohda paineet, jos oma osaaminen epäilyttää tai usko meinaa loppua niin sano se rehellisesti opettajalle ja pyydä apua; ei ole häpeä myöntää kaipaavansa osaavamman apua. :) Itsekin heitin kuukausi sitten hanskat tiskiin, laitoin opettajalle kesken ratsastuksen viestiä ja ilmoitin olevani ammattiavun tarpeessa, ja jo pelkästään sen myöntäminen auttoi osittain ongelmasta yli. :)

    Ei teidän meno noilla videoilla ollenkaan huonolta näyttänyt, aina on toki parannettavaa mutta muista olla reilu itsellesi ja ponille.. Aina ei voi onnistua, ja jokainen tarvitsee pienen hengähdystauon joskus niin että saa ajatuksensa selviksi. :)

    VastaaPoista
  5. Todella kivasti kirjoitettu postaus! Tälläisi kunnollisia ajatuksia myös huonosti menneistä kisoista on kiva lukea. Kiva lukea myös siinä määrin että samaistun tekstiin täysin. Postauksen viimeinen lause on täysin totta "ihan hyvin se meni" on tosiaan lause kun ei viitsi toivottomalle suoraan sanoa...niin tuttua. Tsemppiä tuleviin treeneihin sekä kisoihin kyllä se pian alkaa sujumaan kunhan vaan ei heitä niitä hanskoja tiskiin!

    VastaaPoista
  6. Tosi tuttu tunne, valitettavasti :/. Hevosellakin välillä on huonoja päiviä, ja kaksi elävää ja itse ajattelevaa olentoa ei aina välttämättä saa sitä parasta yhteistyötä aikaan.. En silti usko että sulla meni noin huonosti, ja ainahan niitä virheitä sattuu :). Pää pystyyn ja kohti uusia epäonnistumisia ;)! Kirjoitat muuten ihan älyttömän hyvin, uusi lempiblogi löytyi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se varmaankin on ... Kiitos, ihana kuulla <3 :)

      Poista
  7. Samojen fiilisten kanssa itse vielä kuukausi sitten painin.. Joskus vaikeina aikoina on hyvä miettiä miks ikinä tän harrastuksen aloitti. Ollakseen täydellinen ja virheetön? Jotta kaikki olisi ruusuilla tanssimista? Ehei. Luulempa että moni on aloittanut koska se on kivaa. Kannattaa oikeasti hetki huilia ja tehdä se pääasia - palauttaa hauskuus lajiin. Kuulostaa ehkä vähän kliseeltä, mutta sun pitää epäonnistua, koska se on askel menestykseen. Kyse on siitä kuinka paljon vastoinkäymisiä voit ottaq vastaan ja silti jatkaa, silti yrittää vielä kerran. Niin kauan kun jaksat yrittää sulla on mahdollisuus onnistua. Se että sä sofia epäonnistut ei tarkota että sä olet epäonnistuja. Moni olisi ilonen jos ratsastais kun sinä. Mä tiedän ettei se paljoa lohduta mutta kannattaa miettiä sitä. Joku sanokin osuvasti "älä itke luovuttaaksesi, itke jatkaaksesi. Oot jo tuskissas, ota siitä palkinto". Nyt vaan nokka pystyyn sofia opettele niinä paskoinakin aikoina kehumaan itteäs. Mä esimerkiksi nään ratsastajan, joka paskoista hetkistä huolimatta päätti silti yrittää, tsemppas radan läpi. En aio turhaan yrittää kehua tota ceen rataa, koska mä kyllä tiedän että pystyt paljon parempaakiin. Mutta sen sanon, että se olisi voinut olla paljon pahempikin. Täällä tulee olemaan aina joku joka ei usko suhun, älä anna sen olla sinä itse. Nyt mä kuittaan tän motivaatio spiikin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä sanoja ... eiköhän tää tästä. Kiitos Rebe <3

      Poista

Huomaathan, että kommenttien valvonta on päällä. Älä siis pelästy, jos kommentti ei ilmesty heti boksiin. Ruusut ja risut otetaan vastaan, kiitos kommentistasi :-) !