12/20/2016

Tyhjä mieli

Jossain vaiheessa elämää tajusin, miten täynnä se onkaan vaikeita päätöksiä. Niitä oli ja tulee aina olemaan ja on juuri nytkin. Vähän aikaa pohdin blogissa ponivuosien loppumista ja jatkosta Jesun kanssa ja nyt asia onkin edennyt pidemmälle. Päätin, että olisi aika taas teille kertoa asiasta enemmän.

Päätös tulevaisuudesta oli vaikea. Päädyin lopulta ''Onko pakko?'' postauksen jälkeen kuitenkin siihen, että poniratsastelut loppuu viimestään ennen 2017 kesää. En ollut vielä varma milloin, mitä sen jälkeen ja mitä mitä ... Mutta olin päättänyt sen lopullisesti, että pian on aika. Ja mitä nopeemmin sitä nopeemmin pääsisin aloittamaan kisauraa jonkun seuraavan ratsun kanssa. Marraskuussa Ainon kisojen jälkeen kasaantui taas niin paljon uusia kysymyksiä ja ongelmia, että halusin jäättää oikeastaan hanskat tiskiin heti. En jaksa enää. Miksi jatkaa enää talvikaudella, jos treenimahdollisuudet ovat muutenkin jo pienet ja jos taas on syntynyt ongelma kanssa. Tavella varsinkin kaikki tuntuu aina mahdottomalta ja olen aina niin helposti menettämässä hermot. Koko lyhyt treeniaika keväällä menisi treenaamiseen ja niille kaikille tavoitteille voisi sanoa hei hei. Ei kansallisia tai metrejä. Saisinko siitä enää mitään iloa, jos koko kevät on täynnä vaikeuksia?
Mutta sitten saatiin tallipaikkavaihto aluilleen. Sain itseni aloilleni. Lopulta aikaa meni sen työstämiseen niin paljon, että irtisanomisajan myötä pääsisimme uuteen talliin vasta helmikuussa. Taas aloin kyseenalaistamaan hommaa. Onko tässäkään nyt mitään järkeä enää? Vasta silloin. Olimme kuitenkin löytäneet aivan mahtavan paikan Gumbölestä, josta olisi vaikea kieltäytyä. Todellakin halpa ja todella hyvät puitteet houkuttelivat kovasti. Voisin odottaa noin hyvää helmikuuhunkin saakka ja kuviot vaihtuisivatkin sitten vähän ennen kesää. Tämäkin idea oli lopulta pelkkä unelma pienin mutkien jälkeen eikä siis se ollut enää vaihtoehtona ollenkaan. Nyt pienen suunnittelun jälkeen tallipaikka ehdokas olisi ihan ok maneesillinen talli lähellä. Ei mikään huippu, mutta treenimahdollisuudet ok. Muuttaisimme sinne vasta kuitenkin helmikuussa. Huokaisin. Liian pitkään olin jo taistellut kaikesta tähän poniin liittyvästä nää viimeiset puoltoista vuotta ja luovutin.

Lopetan nyt. Kaikki loppuu.



.... Ja meille tulee ihka oma heppa.

20 kommenttia:

  1. ei etsää voi lopettaa😫😫Jesu ja sinä sovitte todella hyvin yhteen❤️Onnea kumminkin uutten heppaan❤️Ja tuu primukselle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miks Sofia tulis primukselle ku se saa oman hepan? Mutta Onnea tosi paljon oman hevosen kanssa, tiedän nämä on rankkoja päätöksiä, mutta varmisti et tule ikinä katumaan tätä!

      Poista
    2. joo tää oli vaikea päätös, mutta oikea ! mut primus ei ehkä ihan oo oikea paikka :(

      Poista
    3. Tarkotin et Sofia vois tulla primsalle sen oman hepan kaa😏

      Poista
    4. joo, hieno paikka ja kyllä kelpais mut ratsastuskoulu aikatauluttais aika paljon ... en pääse päivisin tallille 😫

      Poista
  2. Kai sä ymmärrät että oma heppa ei ehkä oo paras vaihtoehto jos mietit että riittääkö rahat 150€ maksavaan kisalupaan, onko jalustimet liian kalliit ja voisitkohan vuonna 2020 toivoa 300€ no shout -systeemiä.. Hevonen on helposti 12000€ vuodessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hymyilen sit tälle kommentille kun oon ekaa kertaa sen oman satulassa! voisin alkaa tästäkin sun kanssa keskustelemaan, mutta miksi edes vaivautuisin.

      Poista
    2. Hymyile ihmeessä, niin hymyilen mäkin tälle sun kommentille :) just saying, kannattaa harkita aika tarkkaan. Odottelen innolla millasen ponin hankit vai meinasitko mahdollisesti ostaa jonkun nuoren hepan jonka koulutat itse ;)

      Poista
    3. hienoa saat blogista hymyä ja intoa, tosi kiva 👍🏻

      Poista
    4. Oon Sofia sen pitkän pätkän aikaa kun sua oon seurannut blogisi kautta ajatellut, että oot kypsä ikäiseksesi ja handlaat hyvin myös kommentteihin vastailun. Siksi ihmettelen suuresti sun vastaustyyliä ylempiin ajatuksiin. Ne on molemmat kirjoitettu ei mitenkään erityisen provoavaan sävyyn ja ylin kommentti ainoastaan lainaa sitä mitä sä oot aiemmin sanonut. Jäitä hattuun, jos ja kun olet päätöksestäsi varma ja kaiken miettinyt alusta loppuun tiedät varmasti, miten tällaisiin kommentteihin vastataan; ei ainakaan pikkumaisella ja ylimielisellä tyylillä.

      Tsemiä Sofia sen oman etsintään, toivon matkaan onnea, tilannetajua, sitkeyttä ja taitoa ottaa myös tarvittaessa pari askelta taaksepäin.

      Poista
    5. mä oon tehnyt juuri elämässäni todella todella vaikeita päätöksiä, jotka tulee muuttamaan mun tulevaisuutta jollakin tavalla. tässä on ollu kaikenlaista ja oon ollut todella herkässä tilassa ja olin silloin kun näihin ekoihin kommentteihin vastasin. en kiistä virheitäni, siksi ne ovat edelleen täällä. en voi mitään enää nille, mutta kaipaan myös vähän ymmärrystä teiltä, varsinkin kun tälläinen asia herättää todella monen huomion. olin myös vähän pettynyt, sillä tajusin kommentin lähettäjän :/ mutta asiat ovat nyt paremmassa järjestyksessä ja mieli vähän tasaantunut, ettei sen puoleen :)

      Poista
  3. Oho aika yllättävä päätös ! Mutta varmasti ihan hyvä, toisaalta iso sitoutuminenhan se on eikä oman hevosen kanssa voi niin vaan "luovuttaa" kun homma menee vähän hankalaks. Onhan toi kyllä hienoa, joten onnea paljon etsintään !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onko sun mielestä sofia sit luovuttanut jesun kanssa? sun sananvalinnan perusteella nimittäin kuulostaa siltä kuin olisi...

      Poista
  4. Voihan Jesu! Vaikea päätös, mutta varmasti ihan oikea sun kannalta. Onnea oman hepan etsintään! ♥ Toivottavasti löydät jonkun just sulle sopivan! Tuun sitten teitä ehdottomasti moikkaamaan ;)

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä sen oikean löytämiseen, oma heppa on kyllä kaiken sen vaivan arvoinen ♥

    VastaaPoista
  6. Jos saa kysyy niin onko valmentajat mietitty valmiiksi jo? Ja jos on niin kenen valmennuksissa rupeet käymään tai kenen haluaisit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en oo hirveesti ehtiny miettimään ja toiseks oon niitä tosi huono myös löytämään :D mut se vähän riippuu myös tallista, et mihin muutetaan. mut sekin selviää kun käydään tutustuu ja saadaan vähän tietää keitä valmentajia näillä talleilla käy mitä ollaan mietitty :)

      Poista

Huomaathan, että kommenttien valvonta on päällä. Älä siis pelästy, jos kommentti ei ilmesty heti boksiin. Ruusut ja risut otetaan vastaan, kiitos kommentistasi :-) !